Puumerkkejä Södrikin kylästä

Puumerkkejä käyttivät yleisesti varsinkin vanhan ajan tilanomistajat pitkälle 1800-luvulle saakka. Se johtui ennen kaikkea siitä, ettei siihen aikaan oltu kirjoitustaitoisia.

Kihlakunnankäräjien lautamiehet olivat melkein järjestään tilanomistajia, ja heidän kuului m.m. allekirjoittaa käräjäpöytäkirjat. Sen he tekivät puumerkkiä piirtämällä. Lisäksi puumerkkejä käytettiin niin kiinteän kuin irtaimen omaisuuden omistajamerkkinä. Puumerkki saattoi periytyä isältä pojalle, ja siten siitä tuli myös tilan puumerkki.

Alla näemme Södrikin viiden tilan puumerkit, jotka olivat käytössä 1700-luvun puolessavälissä ja saman vuosisadan lopussa.

Doms 1736


Grå 1759

Jofs 1779

Kirstins 1792


Suna  1759